Exit Poll

Maailmalle on saatin sitten valittua uusi presidentti, ja komealla marginaalilla. Hyvä niin, sillä puolen vuoden päivittäinen CNN-coverage asiasta alkoikin jo riittää. G.W. Bushista puhumattakaan ;o) Täältä oli 13 tunnin aikaeron turvin mielenkiintoista seurata iltakuudelta kun Chicagossa oli aamuyön tunteina saatu vaali-juhlat päätökseen.

Vaalien hengessä esitin lähdössä oleville vieraillemme muutamia Exit Poll-kysymyksiä, ja hyvin väittivät viihtyneensä. Ehdottomia vierailukohteita ovat kuulemma akrobaatti-show ERA, perinteinen kiinalainen hieronta, ja kangasmarkkinat. I agree.

Kulinaarisia kokemuksia matkaajat ehtivät myös kerätä jos vaikka minkälaisia: modernia kiinalaista, perinteistä kiinalaista, katukojujen kiinalaista, kansainvälistä keittiötä, intialaista, tapaksia ja vaikka mitä. Äidiltäni parasta Shanghain ruokakokemusta kysyessäni sain vastaukseksi että Janin tekemä pihviannos (hummerikastikkeen, kampasimpukan ja kasvisten kera) oli paras. Kyseinen ruoka olikin kerrassaan loistavaa, mutta vastauksen puolueettomuudesta en voi mennä takuuseen :o)

Siitäkin olimme kaikki samaa mieltä, että viikko ei missään nimessä riitä tällaisen kylän tutkimiseen. Niin paljon kaikkea jäi näkemättä. Plus että kun tänne asti tulee, niin kyllä sitä kannattaisi samaan (no melkein) rahaan käydä myös jossain muualla (Peking, HongKong, Macau, Taiwan, Singapore, esmes).

Kiinalaisen kuukalenterin mukaan perjantaina alkoi talvi. Tuntuu siltä, että tietävät mistä puhuvat, sillä sää on ykskaks kylmennyt aivan valtavasti. Taitaa olla itselläkin edessä matka kangasmarkkinoille takkia teettämään. Lisäksi tilasin jo kashmir-puseron mittojen mukaan.

Tulin kaupunkia esitellessäni siihen tulokseen, että tämä on oikeasti(!!) aivan mieletön kaupunki. Aivan valtava, ja aivan valtavan täynnä kaikkea näkemisen arvoista. Kaikki siis suunta tännepäin :o)

Happy life in Shanghai

As earlier mentioned, our first visitors were planned to arrive on Sunday. The thing is, one of them suffers from acrophobia. Well, related to that, she also fears flying (which kind of makes sense). They had a connection in London, where she had decided that she will go back to Helsinki. She just cannot fly to Shanghai! Nevermind that I have managed to find a hotelroom on Saturday evening and all ;o)

Well, they arrived as planned, and I went to the airport to pick them up. (I think that was about 10th time with las two weeks I visited an airport. At least.) Well, at that point everything was already fine and noone was going to return to Europe without checking out what Paris of the East has to offer.

We had a full days work trying to keep them awake, otherwise they wouldn't stand a chance getting used to the time difference. I felt a bit like a nanny trying to keep both of these 50-somethings in sight in Shanghai's busy Sunday streets and shopping malls. I was so exhausted I didn't even wake up when the alarm went off on Monday morning. This far they have, among other things, managed to get lost (couple of times), lost some of their belongings (couple of times), drank tap water, which has some heavy metal particles in it (only once) and enjoyed Shanghai's abundand foodstalls' offerings, ordered a suitcaseful of tailormade garments and got entranced about traditional chinese massage (going to go everyday, apparently).

Lots of more to come, like pearl market, river cruise, the new 400-something meters high Shanghai World Finance Tower (maybe not for the acrophobic), tea market, chinese acrobats and so worth. Let's see how well do at the end of the week...

I criticised our flight to Singapore some days ago. Well, on the way back I actually found some humor about flying with a chinese airline.

Our flight from Singapore to Shanghai left at 00:55 last Friday, so it was actually on Saturday. To me, that is night, but chinese crew wished us "Good Morning" as we prepared to take of. After we were airborn, they happily announced that they will start serving breakfast after ten minutes. I decided to decline the honor, and managed to sleep almost the whole way through.

Once we were back in Shanghai, the purser of course firstly stated it is very important that everybody will stay seated untill the seatbelt sign is switched of. Well, this is a standard procedure, although this time it came with a bit more emphasis than usually, and I don't wonder why. But after that, they wished all the passangers happy life in Shanghai! What more is there to be said? That's what I hope too :o)

Balilla

Singaporesta suuntasimme lomalle Balille, josta siis tämän viikon maanantaina palasimme Kiinaan. Indonesia on paikka johon en ole oikeastaan koskaan halunnut. Emme kumpikaan ole, joten ihmeteltiin hieman itsekin mitä ihmettä me täällä oikein tehdään kun, odotimme maahantulotarkastusjonossa.

Ensinnäkin, jostain syystä Indonesiassa tapahtuu kaikkea pahaa: siellä on terroristeja, pommeja (Suharton perheen omistamissa hotelleissa olisi ollut ilmeisesti turvallisinta) ja sissejä, sekä maanjäristyksiä: kymmenestä maailmassa vuoden 1900 jälkeen tapahtuneesta suurimmasta maanjäristyksestä kolme on ravistanut juuri Indonesia saaria. Niin, ja tulvia. Niin, ja laivat uppoavat. Lentokoneet tippuvat, tai ainakin tärisevät niin että matkustajilta murtuu selkänikamia. Korruptio ilmeisesti kukoistaa, vaikka Indonesia onkin "enää" sijalla 126. Transparency Internationalin CPI-taulukossa. Paikallisen sanonnan mukaan jos sinulta varastetaan kana, ja menet raportoimaan sen poliisille, poliisi varastaa sinulta lehmän.

Ja ihan kuin noissa nyt ei olisi tarpeeksi, siellä Singaporen valtavassa kirjakaupassa näin kirjan joka kertoi Schapelle Corbysta, "syyttömästä" australialaisesta nuoresta naisesta joka istuu 25-vuoden kakkuaan Balilla. Jäi oikein todella vaivaamaan. Miten voi käydä noin. Viaton nuori ihminen menossa lomalle ja joku on laittanut hänen laukkuunsa huumeita, ja siinä sitä sitten on, loppuikänsä vankilassa jossain ties missä. Pahimmassa tapauksessa loppuikä on hyvinkin lyhyt, valtion päätöksellä. Kauheaa. Kamalaa. Kanssani tekemisissä olevat tietävät että vastustan suhteellisen tiukkapipoisesti kaikenlaisia päihteitä, alkaen Buranan liian tiheästä käytöstä, mutta varmaan se Balin tai Singaporen viranomaisia kiinnostaa, jos joku meidän laukkuihin jotain piilottaa... Niinpä käytiin ainakin hakemassa koodilukkoja jokaiseen laukkujen vetoketjuun.

Noh, asiaa hieman (inttärnätistä, you know) tutkittuani en ole enää ihan varma Ms. Corbyn syyttömyydestä, ainakin puolustus oli hatara ja monet neidin perheen jäsenet ovat olleet enemmän tai vähemmän tekemisissä lain pitkän kouran kanssa. Mutta kukapa näistä tietää.

Joidenkin lähteiden mukaan ravintoloiden yms. laskuissa esiintyvä 10 % palveluraha ei todellakaan mene työntekijöille, joille se lain mukaan kuuluisi, vaan talolle. Tyypillinen hotellityöntekijä tienaa kait jotain 35 euroa kuussa, joten he ehkä(!!) ansaitsisivat myös palvelurahansa, ihan joka pennin. Mutta silti, hotellin työntekijät hymyilevät kuin naantalin auringot. Joka päivä. Ja ainakin aidon näköisesti! Ja vaikka ihan rautaisia hospitality-ammattilaisia kaikki eivät olleet, tekivät he selvästi kuitenkin parhaansa, ja pääasiassa asiat sujuivat varsin mallikkaasti.

Kun hotellin auto kuljetti meitä kentältä hotelliin, taustalla soi rauhoittava, vedeltä kuulostava musiikki (ei kykene selittämään, oli siinä vokalistikin, mutta se oli jotenkin niin soljuvaa musiikkia, että tulee vesi mieleen) ja edessämme olevassa kuvaruudussa pyörivät kauniit maisemat sekä lauseet kuten "Every Moment Is Created Just For You" ja "We Will Color Your Days With The Local Flavor" alkoi jo hieman naurattaa. Miellyttävää ja rauhoittavaa, joskin täytyy olla aika itseriittoinen jotta voi ottaa siirappiset lauseet tosissaan. Aah, juuri minulle he valmistavat päivän jokaisen hetken. Aina upeasta auringonnoususta mahtavaa auringonlaskuun ;o)

Puolen vuoden Kiinassa asumisen jälkeen osaa myös arvostaa sitä, että ruoasta ei mennyt KERTAAKAAN vatsa sekaisin. Hotellissa kaikki toimi, huone oli vaatimattomasti sanoen kiva ja merinäköalalla, sää hyvä, ruoka mainota. Otettiin aika rennosti, oltiin vaan ja lojuttiin, kerrankin. Yleensä sellaiseen menee hermo jo heti alkuunsa, mutta nyt lueskelin viikossa kolme kirjaa, uin ja lojuin.

Balin maisemia:

Parvekkeen poreammeessa saattoi lillua katselemassa auringonlaskua

Uima-allas parveke-näkökulmasta ja iltavalaistuksessa:

Sain laukata rannalla, mikä oli aikas huippua!

(Vaikka suitset katkesivatkin...)

Aallot olivat välilla aika hurjat, vaikka sää oli koko ajan aurinkoinen ja hyvä!
(Kuvassa näyttää utuiselta, mutta se on harhaa.)

Minäitse, kahlaamassa aaltoihin

Singapura

Yleisen kehumisen lisäksi täytyy mennä hieman reissun yksityiskohtiinkin :o) Olin siis työreissulla, eli huvittelukäyttöön jäi muutama lyhyt ilta sekä viikonloppu ja vapaa maanantai.

Yhden illan käytimme käymällä Singapore Flyerissä, maailman korkeimmassa maailmanpyörässä (165 metriä, jollen väärin muista.) Kävi niin hyvin, että olimme siellä juuri sopivasti auringonlaskun aikaan. Vaikka ilma oli hieman pilvinen eikä auringonlasku siksi kovin komeasti näkyvissä, näimme ylös noustessamme kaupungin vielä valoisan aikana, ylhäällä ollessamme hämärä laskeutui, ja alastullessamme sai jo hienoja kuvia Singaporen valoista. Suosittelen. Ottivat noin kymmenen henkeä jokaiseen koppiin, mikä oli ihan sopivasti. Jossain esitteessä ilmoitettiin että maksimikapasiteetti on jotain kolmenkymmenen luokkaa, joten en tiedä onkok ruuhka-aikana hieman ahtaammat oltavat.

Kävimme myös Pan Pacific hotellin intialaisessa syömässä. Kävimme samassa paikassa myös kolme vuotta sitten, jolloin en ollut vielä niin vannoutunut intialaisen ruoan ystävä kuin nykyisin. Tai saattaapi olla, että tuolloin 2005 juuri tästä Rang Mahal -ravintolasta lähtiessämme olin jo astetta lähempänä aitoa faniutta. Palvelu on todella hyvää, ja ruoka aivan loistavaa. Hassua on, että alkuruoat maksavat saman verran kuin pääruoat.

Ravintola on sisustettu tyylikkäästi, mutta teemaan sopivasti. Modernisti, mutta intialaisuus silti näkyen. Sisälle astellaan polkua vesielementin vieressä, kynttilöiden palaessa. Ihanat mausteiset tuoksut tulvivat nenään pöytään astellessa ja malttaa tuskin odottaa että pääsee listan kimppuun. Pienenä miinuksena täytyyy sanoa, että liha-pääruokien lista on hieman suppea. Niin monien Intialaisten tapaan keittiö on lasiseinän takana. Kaiken kaikkiaan viimeistelty kokonaisuus, eikä ihan rutiköyhänä tarvitse lähteä (muistaakseni kolme pääruokaa, kaksi leipää, riisi, kivennäisvedet ja lasilliset viiniä kahdelle noin alle 75 euroa.) Kyse on kuitenkin ns. fine dining paikasta, joka on tarjonnut Singaporelaisille herkkuja jo vuodesta 1971. Suosittelen. Ja kun menette, tilatkaa myös sinihomejuusto-sipuli-kulcha (leipä).

Shanghaissa myynnissä oleva englannin kielinen kirjallisuus on säälittävän vähäistä. Kirjojen maahantuominen Kiinaan on ilmeisesti vaikeaa ja kallista. Viereisen ostoskeskuksen isossa kirjakaupassa on kaksi pientä hyllyä englanninkielistä materiaalia, ja siihen kuuluvat niin kaupunkioppaat, runo-, ja keittokirjat, sekä viihteellinen kirjallisuus. Niinpä Singaporen Kunikania oli kuin kirjakauppojen taivas: valtava kauppa, josta erikoisalojen kirjojakin tuntui löytyvän hyllykaupalla. Sisustuskirjoja oli ehkä kymmen metriä leveä hyllykkö. Runsauden pula, sekä lentolippujen sallima ainoastaan 20 kilon package allowance olivat suurimmat huolet. Mutta kuukauden päästä uudestaan Singaporeen, ja silloin voi hankkia lisää lukemista.

Kävimme myös katsomassa Pink Dolphineja Sentosan saarella. Noh. Esitys kesti 15 minuuttia, oli vaisu ja jätti hieman huonon mauan suuhun. Delfiinien elinolojen virikkeellisyys jäi hieman vaivaamaan mieltä, ja se, mitä olin taas omilla pikku pennosillani mennyt tukemaan... Ennen esityksen alkua teki mieli käydä vieraiden ihmisten juttusille: lapset heittelivät ensin riikinkukkoja, sitten delfiinejä hiekalla ja juoksivat perässä. Ensireaktiona kiukku mokomia huonosti käyttäytyviä mukuloita kohtaan, mutta heti järjen seuratessa perässä enemmänkin kiukkua vanhempia kohtaan. Kuka **** opettaa lapselleen että on ihan ok heitellä eläimiä hiekalla ja jahdata paniikissa juoksevaa riikinkukkoa?

Singaporessa on paljon kivoja ruokapaikkoja: kaikista ostoskeskuksista (ja niitähän on täällä ihan vain muutama... tusina) löytää ns. arkisempia, mutta ihan toimivia ruokapaikkoja. Ensimmäisen hotellin vieressä oli Chijmes-niminen alue jolla oli useita (ehkä lähemmäs parisenkymmentä) eri tyylistä ravintolaa suhtellisen tunnelmallisessa vanhojen(??) muurien rajaamalla sisäpihalla. Pihalla on myös yli sata vuotta vanha kirkko. Lukumäärin (abundant) ruokapaikkoja (sekä baareja) on myös Singapore-joen vieressä Clarke Quay:n alueella, sekä astetta Kanarian turisti-mallisempi alue on Boat Quay, kapeampi kaistale myös Singapore-joen rannalla, jonka läpi kävellessä joka ainoalla ovella joku yrittää kalastaa viattomia matkalaisia sisälle (tai teknisesti ottaen puolet ravintoloista on ulkona).

Last, but not least: Come experience the historical event: the first Formula 1 (TM) Night race! No mehän menimme. Kisan lopputuloksen tietävät kaikki joita se kiinnostaa, joten ei siitä sen enempää, mutta kieltämättä miljoonapalkkaisten formulakuskiemme suoriutumiselle oli hieman korkeampia toiveita, sen kerran kun niitä itse vaivautuu paikanpäälle katsomaan ;o) No, sattuuhan sitä.

Singaporen GP oli monessa suhteessa meidän kannaltamme (ja muutaman muun turistinplantun) optimaalinen kisa: keskellä kaupunkia, joten tauoilla ja odottaessa saattoi käydä ympäröivissä kauppakeskuksissa tai muuten vain pyöriä kaupungilla, kävelymatka hotelliin, oheistapahtumia ja esiintyjiä vaikka ja kuinka, ja itse kisatapahtuman ilta-aikaan, eli päivisin ehti tehdä muutakin, eikä kärventynyt katsomossa (aurinko nimittäin porotti melkoisen kuumasti päivisin: hiki kohosi pisaroiksi käsivarsille ja puroiksi paidan alle).

Itse autoista lähti uskomattoman kova meteli, niin että sisuskalut hyppivät. Välillä tuntui että tuli jopa hieman huono-olo kun seurasi viivana kiitäviä autoja ja koko ajan vatsa tärisi moottorien jylinässä. Tarjoilut olivat hyvät, ja hintaan kuuluvaa shampanjaa tuli muutama lasillinen nautittua, puhumattakaan pienistä suupala-jälkiruoista (ja ruoista). Hauskaa oli myös seurata kaikenkarvaista joukkoa vannoutuneista formulaturisteista niihin, jotka eivät oikein edes tiedä mistä lajissa on kyse, mutta ovat saaneet liput jostain, tai ovat tulleet kun tapahtuma on kotikaupungissa. Sitten oli niitä, jotka olisivat voineet jättää tulematta, kuten varsinaisen kisan aikana samalla penkkirivillä istuneet amerikkalaiset nuoret miehet, joita meidän ja heidän välissä istunut australialainen herrasmies kuvaili "those darn drunk yanks". Toinen oli pukeutunut McLarenin paitaan, naisten toppiin, ja pyyhki Ferrarin lippuun takamustaan... Kerron jos tuo toinen puoliskoni lupauksensa mukaan lisää videon YouTubeen...