Epäluottamuslause

Yllätyin positiivisesti China Eastern Airlinesin vempeleestä, jolla tänne Singaporeen Shanghaista porhalsimme. Kyseessä oli ainakin sisältäpäin kovinkin uudehkolta näyttävä Airbus 330-300. Kuulutuksetkin tulivat kiinan lisäksi ihan sujuvalla englannilla. Air Chinaan verrattuna alku oli siis lupaava. Ruoka nyt kiinalaisessa lentokoneessa tuskin voi olla HYVÄÄ, eikä kevyt sosa-solaa tietenkään löytynyt, mutta ainakaan ruoka ei haissut sellaiselta että alkaisi oksettaa (se oli muistaakseni Shanghai Airlines, varoitukseksi vain).

Ilmatie Shanghaista Singaporeen on kuitenkin kuoppia täynnä. En tiedä miksi, mutta näiden kolmen lennon (plus muutaman kuulopuheen) perusteella uskallan sanoa, että pomppuisuus ei ole harvinaista. Vähän väliä siis kuulutettiin että tässä on nyt turbulenssia, olkaatten niin kovin ystävällisiä ja pysykää paikoillanne istuinvyöt kiinnitettyinä. Vaan mitä vielä. Kiinalaiset ehkä ovat eläneet liian monta vuotta totalitaristisen käskyvallan alaisena, jotta nyt vapauden aikana tottelisivat, sillä tällaiset hienovaraiset vihjaukset ja kehotukset eivät todellakaan uppoa luisiin kiinalaiskalloihin. Koneessa rampataan ihan samaan malliin koko lennon ajan, ja täytyy sanoa että oli minun elämässäni tähän mennessä pomputtavin lento. Ehkä olen päässyt helpolla, mutta muutama lentomaili on kuitenkin jo takana...

Silloinkin kun suostuivat istumaan aloillaan, kiinalainen luonto ei ilmeisesti kärsinyt sitoa itseään turvavyön kuristavaan otteeseen, ainakin käytävän puoleisilla penkeillä vyöt roikkuivat istuinten reunalta. Tästä sattaa myös löytyä selitys sille, miksi olen lukenut muutamankin lehtiotsikon jossa kerrotaan juuri kiinalaisten lentoyhtiöiden lennoilla ihmisten murtaneen turbulenssin vuoksi niskojaanja selkärankojaan. By all means kunhan ette minun niskaani rojahda.

Sanomattakin lienee selvää, että hyvä kun olivat kaikki pyörät osuneet maahan, kun ensimmäiset kiinalaiset nousivat seisomaan ja alkoivat ottaa laukkujaan "ylipäänlokerosta". Lentoemäntien vienojen kiljahtelujen jälkeen suostuivat istumaan vielä hetkeksi.

Mutta tuohon alkuun vielä palatakseni: kone vaikutti uudehkolta, mutta sen verran rasistinen olen, että kiinalaisella lentoyhtiöllä lentäminen ei missään nimessä ole vapaaehtoista. Jos kohta tuurista on tässä lentämislajissa paljon kiinni, tuuriin ei voi vaikuttaa, muihin asioihin ehkä voi.

Kun on ehtinyt nähdä kuinka epäpäteviä ihmisiä Kiinassa on töissä ainakin tietyillä aloilla, ja vähintäänkin lukea lehdestä (joka päivä) kuinka ihan joka välistä yritetään pihistää omaan pussiin, varastetaan vaikka uudet varaosat ja laitetaan vanhat tilalle, tai yksinkertaisesti ei tajuta mihin kaikkeen omat tekemiset vaikuttavat (mikä ei ole ihan kiinalaisille yksinoikeudella annettu ominaisuus, eiköhän sitä ole liikkeellä silloin tällöin meissä kaikissa.) en yksinkertaisesti luota kiinalaiseen työn jälkeen.

Perämies tai kapteeni kävi muutaman kerran matkan aikana kävelyllä matkustamossa jutellen iloisesti hymyillen ihmisten kanssa. En tiedä oliko tällä tarkoitus luoda sitä luottamusta jahyvää imagoa? Ehkä kiinalaisille.

En luota siihen että taksikuski pysyy hereillä yrittäessään saada Santana-investointinsatakaisinmaksuaikaa lyhennettyä tekemällä 12 tunnin ajoja pysähtymättä muuta kuin luonnon pakottamana, enkä mitenkään, en mitenkään pysty levollisin mielin ajattelemaan kiinalaista lentomekaanikkoa. Sorry. No can do.

Kansallisromantiikkaa

Syksy näytti parhaita puoliaan Suomen vierailuni aikana. Aurinkoisia päiviä oli kahden viikon aikana monta, ja ruskaakaan ei ollut vielä täysin menetetty. Sitä tuli vallan runolliselle mielelle kun katseli Iidesjärven (vaikka se melkoinen rutakko onkin) maisemia upean kuulaan kirkkaina syyspäivinä: ilma oli niin raikas että sen rapeuden melkein tunsi. Tuuli heilutteli jo keltaisiksi ruskistuneita kaisloja. Komea täysikuu mollotti iltaisin syvän sinisellä taivaalla tähtien seurana (Shanghaissahan ei juuri tähtiä näy). Aamuisin taas auringon hento kajastus värjäsi taivaanrannan. Siinä sitä on kansallisromantiikkaa maiseman muodossa.

Ja seurana oli Viinikan, ellei koko maailmankaikkeuden iloisin tyttö:

Leikki sikseen, mutta kun vaikka on kuinka kliseistä, sitä rauhaa ja hiljaista hyvän olon tunnetta minkä tutuissa maisemista ja "omalla reviirillä" kulkemisesta saa, on vaikea kuvata.

Tänään palasin taas Kiinaan, muutaman päivän vaatteidenpesu-käynnille, sillä ensi viikoksi siirryn taas Singaporeen. Koitulin jättäminen oli kyllä taas askeleen vaikeampaa kuin viimeksi, ja kun loppupuolikas perheestä tulee tänne vasta kun olen jo lähtenyt SGP:n, ei tuntunut niin kovin houkuttelevalta eilen lähteä viikonloppu visiitille Shanghaihin. Lentoasemalta ulos astuessa oli taas vastassa haju, jota tiedän jo odottaa, mutta josta silti aina järkytyn. Miten voi maa haista niin pahalle kuin Kiina?? :o) Joko siihen tottuu nopeasti, tai sitten se on vain lentokentän alueen ominaishaju, koska ei sitä täällä cityssä huomaa kuin ajoittain ja ns. erikoispaikoissa. Mutta miten voi?

Kuski löi heti minulle mandariinin käteen kun lähdimme liikkeelle, ja ilmeisesti epäili että lennolta tulleella on pakko olla nälkä. Mikäs siinä, oikein mehukas mandariini :o) Keskustelimme (kankeasti, sitä ei käy kieltäminen, kun kiinalaiset eivät ymmärrä yhtään hidastaa puhettaan tällaiselle tomppeli-ulkkikselle) matkan aikana mm. Suomessa käytettävästä valuutasta, Suomen korkeasta hintatasosta (ruoka ja taksit), sekä lentomatkan kestosta ja hinnasta. Loppuen lopuksi päädyin maksamaan taksimatkastani osan euron kolikolla :o) Kuski halusi euron jota olin hänelle näyttänyt, eikä minulla ollut antaa tasarahaa renminbeinä, joten kaupat syntyivät :o) Joustavaa tämä toiminta täällä, joskin ihmettelen hieman aikooko kuski saada kolikon jossain vaihdettua, vai halusiko vain matkamuiston. Voi sitten muille kehuskella, koska epäilen että kovin monella Shanghain taksikuskilla ei ole eurovaluuttaa hallussaan.

Käytin puolipäivää Ikeassa (kiinaksi lausutaan about "ii-zia-zia") pyörimiseen, ja sain vihdoin hankittua TV-tason ja jonkinlaiset parvekekalusteet (talvea vastenhan niitä juuri tarvitaankin, mutta olen optimisti ja uskon että tulee vielä helteisiä päiviä ;o). Lauantaina ei Shanghaissa todellakaan kannattaisi mennä Ikeaan, koska kaikki kiinalaiset menevät sinne silloin, mutta ei ollut nyt vaihtoehtoja kun tarvitsin tiettyjä tarvikkeita ensi viikonlopuksi, ja olen työviikon väärässä maassa. Hiukan matkasta väsyneenä mietin Ikeassa tarpoessani ovatko tällä kertaa tosissaan muuttaneet paikan labyrintiksi. Olen siellä neljä kertaa käynyt pyörimässä tässä kesän aikana (enemmän kuin koskaan ennen elämässäni yhteensä!!) ja joka kerran paikka tuntuu erilaiselta. Aivan turha toivo yrittää muistaa mitä missäkin oli, on parempi vain kiltisti talsia massan mukana. Tuntui että joka mutkan jälkeen tuli lisää kaappeja ja lisää tuoleja ja lisää kaappeja ja lisää tuoleja.

Urakka kuitenkin kannatti, koska melkein kaikki tarpeellinen löytyi, ja kotiinkuljetus + kokoamispalvelu, jonka muuten sai samantien, ja samalla itse kyydin kotiin, maksoi 180 RMB, 20 euroa. Kaveri keräsi listaamani tavarat kaupassa, kantoi kaikki tavarat molemmissa päissä, ja pisti kolme pientä pöytää ja kirjahyllyn kasaan ihan muina miehinä, eikä aikaa kokoamiseen mennyt kuin alle tunti. Ei paha.

Onnenpäivä!

Elokuun kahdeksas päivä, 08.08.08 oli kiinalaisille suuri onnenpäivä. Kahdeksan kuulostaa kiinaksi samantapaiselta kuin "rikkaus" [baa vs. baat]. Ja mikä olisi onnellisempaa, kuin olla rikas? Monelle kiinalaiselle se on elämän tarkoitus, ihan oikeasti.

Paitsi että Olympialaiset tietenkin alkoivat tuona onnenpäivänä klo 8.08, monet nuoret parit valitsivat päivän myös hääpäiväkseen. Yli 7000 pariskuntaa meni Shanghaissa naimisiin tuona päivänä, ja monet heistä vain lyhyen tuttavuuden jälkeen, kahdeksas-kahdeksatta-huumassa.

Onni on meillä vain lainassa, sanotaan, ja jos Shanghai Dailya uskoo, nyt kaksi kuukautta myöhemmin jo kolmesataa pariskuntaa on todennut, että laina on erääntynyt, ja on hakenut avioeroa. Shanghai Daily kertoo näin:

"Disagreements on the wedding banquet, apartment purchase and dealing with in-laws were cited as the main reasons for wanting a divorce, according to an Oriental Morning Post report.

A woman surnamed Chen complained that her husband refused to hold a wedding ceremony in order to save money, which caused a massive conflict that threatened their marriage.Another woman surnamed Zhang got married after knowing her husband for seven days, the company said."I regret it now because I found he is addicted to mahjong and doesn't have any plan for our life," Zhang told the company."

Mulla on varmaan vähän kieroutunut huumorintaju, mutta mun mielestä toi on, yhtään vähättelemättä asianosaisten mahdollista surua ja kurjuutta, huvittava uutinen. Haluaisinpa nähdä tilastot vuoden päästä, jos 60. päivässä näin moni on heittänyt hanskat tiskiin.

Li Ning

Li Ning on (Kiinassa) tunnettu kiinalainen urheiluvaatemerkki. Entinen huippuvoimistelija on perustanut kys. yrityksen. Heppui kiikkui myös Olympialaisten avajaisissa soihdun kanssa ilmassa "space-walkerina". Sain ihanan(?) vaaleanpunainen Li Ning -t-paidan firman (siis tämän joka minulle tuo leivän pöytään) logolla, kuten kaikki muutkin työntekijät, paitsi että miehet saivat valkoisen, kun tehdas täytti 10-vuotta tuossa joitakin aikoja sitten.

Li Ningin mainokset ovat koko Kiinassa oloaikani hieman huvittaneet minua. Nimi, Li Ning, ei ainakaan minulle tuo mieleen mitään toista, tunnetumpaa merkkiä.

Mutta katsokaapa logoa:

Jotain samankaltaisuutta erään toisen merkin kanssa..?

Entäpä slogan:

Anything is possible

Jotain samankaltaisuutta erään toisen merkin kanssa..?

'Impossible is Nothing'

Or it's just me? ;o)

Loppu

Täytyy sanoa, että tällaisen jälkeen mieli on vähän matalana. All good things come to an end, they say. Mutta se tuli silti niin yllättäen. Miten äkkiä asiat muuttuvat. Sitä ollaan onnellisina Balilla lomalla, mutta kun loma on ohi, on ohi jotain muutakin. Onhan siitä jo puhuttu, elokuusta asti oikeastaan, mutta silti sitä on hiukan ihmeissään kun se on oikeasti ohi. Sitä ottaa aikansa että sopeutuu elämään sen kanssa, ja sitten kun kaikki tuntuu sujuvan muitta mutkitta, se onkin ohi.

Kesä nimittäin. Lämpö. Ihana lämpö. Järkyttyneenä astuin eilen lentokentältä ulos taksijonoon, ja ilma oli kostea, viileä ja tunkkainen. Tiedän että lämpimiä päiviä tulee vielä, marraskuun lopussa voidaan olla vielä lähellä hellerajoja, mutta kesä on ohi. Ei auta. Lähes puolen vuoden lämmön jälkeen täytyy kaivaa pitkähihaiset paidat esille. Opetella taas pitämään sukkia (olen pitänyt sukkia vain urheillessa). Kovaa on elämä.

Balilla

Singaporesta suuntasimme lomalle Balille, josta siis tämän viikon maanantaina palasimme Kiinaan. Indonesia on paikka johon en ole oikeastaan koskaan halunnut. Emme kumpikaan ole, joten ihmeteltiin hieman itsekin mitä ihmettä me täällä oikein tehdään kun, odotimme maahantulotarkastusjonossa.

Ensinnäkin, jostain syystä Indonesiassa tapahtuu kaikkea pahaa: siellä on terroristeja, pommeja (Suharton perheen omistamissa hotelleissa olisi ollut ilmeisesti turvallisinta) ja sissejä, sekä maanjäristyksiä: kymmenestä maailmassa vuoden 1900 jälkeen tapahtuneesta suurimmasta maanjäristyksestä kolme on ravistanut juuri Indonesia saaria. Niin, ja tulvia. Niin, ja laivat uppoavat. Lentokoneet tippuvat, tai ainakin tärisevät niin että matkustajilta murtuu selkänikamia. Korruptio ilmeisesti kukoistaa, vaikka Indonesia onkin "enää" sijalla 126. Transparency Internationalin CPI-taulukossa. Paikallisen sanonnan mukaan jos sinulta varastetaan kana, ja menet raportoimaan sen poliisille, poliisi varastaa sinulta lehmän.

Ja ihan kuin noissa nyt ei olisi tarpeeksi, siellä Singaporen valtavassa kirjakaupassa näin kirjan joka kertoi Schapelle Corbysta, "syyttömästä" australialaisesta nuoresta naisesta joka istuu 25-vuoden kakkuaan Balilla. Jäi oikein todella vaivaamaan. Miten voi käydä noin. Viaton nuori ihminen menossa lomalle ja joku on laittanut hänen laukkuunsa huumeita, ja siinä sitä sitten on, loppuikänsä vankilassa jossain ties missä. Pahimmassa tapauksessa loppuikä on hyvinkin lyhyt, valtion päätöksellä. Kauheaa. Kamalaa. Kanssani tekemisissä olevat tietävät että vastustan suhteellisen tiukkapipoisesti kaikenlaisia päihteitä, alkaen Buranan liian tiheästä käytöstä, mutta varmaan se Balin tai Singaporen viranomaisia kiinnostaa, jos joku meidän laukkuihin jotain piilottaa... Niinpä käytiin ainakin hakemassa koodilukkoja jokaiseen laukkujen vetoketjuun.

Noh, asiaa hieman (inttärnätistä, you know) tutkittuani en ole enää ihan varma Ms. Corbyn syyttömyydestä, ainakin puolustus oli hatara ja monet neidin perheen jäsenet ovat olleet enemmän tai vähemmän tekemisissä lain pitkän kouran kanssa. Mutta kukapa näistä tietää.

Joidenkin lähteiden mukaan ravintoloiden yms. laskuissa esiintyvä 10 % palveluraha ei todellakaan mene työntekijöille, joille se lain mukaan kuuluisi, vaan talolle. Tyypillinen hotellityöntekijä tienaa kait jotain 35 euroa kuussa, joten he ehkä(!!) ansaitsisivat myös palvelurahansa, ihan joka pennin. Mutta silti, hotellin työntekijät hymyilevät kuin naantalin auringot. Joka päivä. Ja ainakin aidon näköisesti! Ja vaikka ihan rautaisia hospitality-ammattilaisia kaikki eivät olleet, tekivät he selvästi kuitenkin parhaansa, ja pääasiassa asiat sujuivat varsin mallikkaasti.

Kun hotellin auto kuljetti meitä kentältä hotelliin, taustalla soi rauhoittava, vedeltä kuulostava musiikki (ei kykene selittämään, oli siinä vokalistikin, mutta se oli jotenkin niin soljuvaa musiikkia, että tulee vesi mieleen) ja edessämme olevassa kuvaruudussa pyörivät kauniit maisemat sekä lauseet kuten "Every Moment Is Created Just For You" ja "We Will Color Your Days With The Local Flavor" alkoi jo hieman naurattaa. Miellyttävää ja rauhoittavaa, joskin täytyy olla aika itseriittoinen jotta voi ottaa siirappiset lauseet tosissaan. Aah, juuri minulle he valmistavat päivän jokaisen hetken. Aina upeasta auringonnoususta mahtavaa auringonlaskuun ;o)

Puolen vuoden Kiinassa asumisen jälkeen osaa myös arvostaa sitä, että ruoasta ei mennyt KERTAAKAAN vatsa sekaisin. Hotellissa kaikki toimi, huone oli vaatimattomasti sanoen kiva ja merinäköalalla, sää hyvä, ruoka mainota. Otettiin aika rennosti, oltiin vaan ja lojuttiin, kerrankin. Yleensä sellaiseen menee hermo jo heti alkuunsa, mutta nyt lueskelin viikossa kolme kirjaa, uin ja lojuin.

Balin maisemia:

Parvekkeen poreammeessa saattoi lillua katselemassa auringonlaskua

Uima-allas parveke-näkökulmasta ja iltavalaistuksessa:

Sain laukata rannalla, mikä oli aikas huippua!

(Vaikka suitset katkesivatkin...)

Aallot olivat välilla aika hurjat, vaikka sää oli koko ajan aurinkoinen ja hyvä!
(Kuvassa näyttää utuiselta, mutta se on harhaa.)

Minäitse, kahlaamassa aaltoihin