Shanghain liikennettä olen jo aiemmin sen verran kuvaillut, että en mene sen suhteen nyt yksityiskohtiin. Tiedoksi kuitenkin niille jotka eivät ole asiaan perehtyneet, että usein sana kaaos kuvaa tilanteen lyhyesti, mutta tarkasti.
Isoissa risteyksissä on liikennepoliiseja valvomassa että jalankulkijat eivät kävele punaisia päin, tai odota valojen vaihtumista väärässä paikassa. Pilli soi myös jos ylittää katua liian hitaasti ja valo on pian vaihtumassa punaiseksi. Autot sen sijaan "saavat" ajaa punaisia päin, skoottereista nyt puhumattakaan. Käännyttäessä risteyksessä ei jalankulkijoita ole syytä väistää. Heikot elon tiellä taipukoon, vai miten se menee.
Shanghain liikenteeseen liittyvistä asioista vastaava virasto on ilmeisesti pitänyt brainstorming session ja keksinyt uuden tavan pistää jalankulkijat, nuo vihuliaiset lain rikkojat, kuriin. Punaisia päin kävelevistä, tai tien väärässä kohtaa ylittävistä jalankulkijoista otetaan kuva / video, ja näitä sitten esitetään TV:ssä sekä lehdissä. Tarkoitus tietenkin on, että ihmiset pyrkivät välttämään moista häpeällistä kohtaloa, ja odottavat kiltisti valojen vaihtumista (tai kävelevät muutaman kilometrin seuraavaan lailliseen kadun ylityspaikkaan?). Tälläisen julman rankaistuksen uhan toivotaan tehoavan paremmin kuin 50 RMB:n (n. 5 euron) sakon, jonka rikoksestaan ilmeisesti myös tulevaisuudessa saa.
Saahan sitä toivoa, mutta ainakaan vielä en ole katukuvassa huomannut eroa. Ja kun niin moni niin kipeästi haluaa nykyisin naamansa näkyvän julkisuudessa, olla osa tositeeveetä, voi käydä niinkin, että tässä on tarpeeksi syytä ajoittaa tien ylitys siihen hetkeen kun vihreä vaihtuu punaiseksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti