Perjantai-aamuna kävelin toimistolle ja kaikki oli vielä kuten ennenkin. Vaan lauantaina kun astuin ulos, meidän talolle johtavan tien poikki on rakennettu aita. 50 metriä pitkä, puolimetriä korkea tiilinen aita, sekä sen päälle metalli- tai jotain muita levyjä. Äkkiä se käy kun sen osaa, mutta esimerkki taas kuinka nopeasti täällä saattaa maisema muuttua.
Tänään, sunnuntaina, ulos lähtiessäni ensimmäinen elävä olento jonka havaitsin oli kana. Tai tarkemmin sanoen kanan pää ja kaula, jotka pistivät esiin muovisesta säkistä. Luulin lintua ensin jonkinlaiseksi koristeeksi, mutta se heilautti terhakkaasti päätään, ja tajusin että kana oli kovasti elossa, ja matkusti siinä kohti tuntematonta. Voi olla että puoli tuntia myöhemmin pää ei enää heilunut, mutta siitä en jäänyt ottamaan selvää, vaan suuntasin kangasmarkkinoille. Ensimmäistä kertaa.
Tänään, sunnuntaina, ulos lähtiessäni ensimmäinen elävä olento jonka havaitsin oli kana. Tai tarkemmin sanoen kanan pää ja kaula, jotka pistivät esiin muovisesta säkistä. Luulin lintua ensin jonkinlaiseksi koristeeksi, mutta se heilautti terhakkaasti päätään, ja tajusin että kana oli kovasti elossa, ja matkusti siinä kohti tuntematonta. Voi olla että puoli tuntia myöhemmin pää ei enää heilunut, mutta siitä en jäänyt ottamaan selvää, vaan suuntasin kangasmarkkinoille. Ensimmäistä kertaa.
Kyseessä on siis "tavaratalo", joka on täynnä pieniä kojuja, joissa on pakoittain kankaita, joista voi tilata haluamansa vaatekappaleet mittojen mukaan. Näytillä on tietysti myös paljon malleja. Pelkkien kangaspakkohen avulla tuskin pääsisi niin nopeasti tunnelmaan, mutta esillä roikkuvat mekot, paidat, puvut ja takit saavat mielikuvituksen liikkeelle, ja ns. fashionistoilla (not me!) kuolan valumaan. Ja näitä markkinoita löytyy kaupungista useita. Vaatteet tehdään jossain Shanghain reunamilla tai Suzhoussa, joten valmiit tuotteet /sovitukset saa noutaa 5-7 päivän päästä.
Monestakin syystä olen jopa hieman vältellyt markkinoille menoa. Ensinnäkin, vaatteita on jo valmiiksi niin paljon, että ihan aitoa tarvetta ei ehkä voi sanoa olevan. Kuitenkin mielessä on jos vaikka mitä ideoita vaatteista joita haluaisin teettää. Toisin sanoen vaarana on, että menen ja tuhlaan.
Toinen seikka on se, että laadun arvioiminen on vaikeaa ennenkö olet saanut valmiit vaatteet kokeiltavaksesi, olet pessyt ja käyttänyt ja niin edelleen. Voi nimittäin käydä niin, että saa ihan jotain muuta kuin mitä tilasi. 100 % cashmere ei IHAN välttämättä ole 100 % kasmiria. Shanghai Expatista onneksi löytyy runsaasti kommentteja, puoleen jos toiseen, ja suosituksia kojuista joista on saanut mitä on halunnutkin. Kolmas juttu on, että en ole kovin innokas tinkijä, jos en tiedä mihin hintatasoon pitäisi päästä, joten epäilen että maksaisin kuitenkin liikaa.
Juttu on kuitenkin niin, että kesä jatkuu täällä ainakin johonkin syyskuun loppupuolelle asti, ja meikäläisen lyhyt hihaisten töissä käytettävien paitojen valikoima on siihen nähden kertakaikkiaan naurettavan niukka ja musta. Olen koittanut kaupoista etsiä lyhythihaisia kauluspaitoja, mutta mutta... On paljon paitoja, mutta harvoja sellaisia joita olisi kiva töissä pitää: yksivärisiä tai lähes yksivärisiä, ei näy läpi, ja mahtuu päälle. Monet ovat liian pienia hauiksesta (ha ha ha!) tai hartiosta. Kangkaat H&M:n ja joidenkin muiden halppisketjujen kauluspaidoissa taas ovat ihan juuri sitä... halppiksia.
Päätin siis tehdä retken markkinoille, ja ottaa ensi askeleet tässä haastavassa lajissa: kangasmarkkinashoppailussa. Tilasin muutaman lyhythihaisen paidan (100 RMB kappale), joten vaikka homma menisi AIVAN pieleen, I'll survive, ja ilman mittavia tappioita. Toisaalta jos kaikki menee hyvin, voi koittaa jotain vaativampaa, ja ehkä sitten luoda jonkinlaiset kauppasuhteet vierailijoitakin varten :o)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti